Salsa 2
Taulukot edelleen hiukan kummalliset, en tosin ala korjaamaan kun en niitä kirjoittanutkaan. Tän rivin vois poistaa sit kun joku ne korjaa -mP
Tässä käsittelen salsaa "on 2".Käsittelei tässä "Breaking on 2" ja sen suhdetta eri afrokuubalais peräisiin tansseihin.Tässä en keskity mihinkään tyylisuuntaan-tai opettajan koulukuntaa. Seuraavat tiedot olen koonnut eri lähteistä netistä-ja oon vääntänyt ja kääntänyt niitä omin lupineni.
Perus olettamukseni juontuu siihen ideaan, että varsinainen vanha son-siis kansantanssi omasi vain vähän varsinaisia kuvioita. Vanha Danzon taas oli kuviollinen jatkotanssi. Kuin Danzoniin lisättiin son-osio, niin olettamukseni on, että myös soniin tuli kuviollisia vaikutteita danzonista.
On yleisesti hyväksyttyä, että juuri tästä danzonin lisä-osasta kehittyi niin mambo kuin cha cha.
Musiikillisesti ja tanssillisesti edelliseen toivat vaikutteita yhdysvaltalainen tanssi ja musiikki-ennen kaikkea jazz.
On 2 tyylille sanotaan olevan ominaista nojautuminen clavee.
Kuubalainen clave voidaan jakaa pää-sääntöisesti kolmeen ryhmään-joista käsittelen lähinnä kahta edellistä
Son clave voi olla joko 2-3 tai 3-2 suunaista
Rumba clave voi olla joko 2-3 tai 3-2 suuntaista
afro clave(käytettä ennen uskonnollisessa musiikissa, nykyään myös paljon timbassa).
Kuuban ulkopuolella suurin osa salsa musiikista on son-claveen pohjautuvaa-ja 2-3 suuntautuvaa,
Kuubassa timbassa suurin osa taitaa olla 3-2 ja rumba clavea.
Asian tekee tietysti hankalemmaksi, että kappaleessa voi olla niitä kaikkia-ja timbassa lisäksi eri afro-claveja.
asiaa luulisi helpottavan, että puhutaan rumba-ja son-clavesta.
Osa Yambu-rumbasta on kuitenkin son-clavessa.
Sonin sukulainen changui, johon pohjautuu paljolti Eliseo Reven musiikki-joka tanssitaan"on 2"taas noudattaa rumba clavea.
Asian tekee hankalammaksi tanssijan kannalta, että askelten notaatiot ovat kammottavia.Tarkimmat jotka löysin ovat sellaisia millä tahdit on jaettu kahteen jaksoon-claven kannalta nämä ovat vain suuntaa-antavia.
seuraavassa son-pohjaiset askelikot suhteutettuna 2clave jakson ajalle.-
x=ei clave/0=clave on.
alempi rivi=askel
alin rivi=painonsiirto
Son Cubano2-3 son clave Son Cubano 3-2
1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 (1) 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 (1)
xx ox ox xx ox xo xx ox xx ox ox xx ox xo xx ox(xx) ox xo xx ox xx ox ox xx ox xo xx ox xx ox ox xx( ox)
a- a- a- a- a- a- -- a- a- a- -- a- a- a-(--) -- a- a- a- -- a- a- a- -- a- a- a- -- a- a- a-(--)
p p p pp p p p pp p p p pp p p p(pp) p p p pp p p p pp p p p pp p p p(pp)
Tämä perustuu tarkimpaan son-notaatioon mitä olen löytänyt.Olen muokannut sitä käsittämään kahden clave-jakson ajan.
Salsa "on 2"-versio jossa käytetään täp-askelta(täp=t)
2-3 son clave 3-2 son clave
1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 (1) 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 (1)
xx ox ox xx ox xo xx ox xx ox ox xx ox xo xx ox (xx) ox xo xx ox xx ox ox xx ox xo xx ox xx ox ox xx (ox)
t a a a t a a a t a a a t a a a (t) t a a a t a a a t a a a t a a a (t)
Tässä olen jättänyt liian toiston ja laiskuuden takia painonsiirron pois.
Eddie Torres mambo. On mielenkiintoinen paitsi siitä, että se on internetissä paljon esillä, myös sen takia, että kyseiseen laskutapaan perustuvan tanssin sivustoilla neuvotaan käytännössä astumaan se teoreettinen tauko joka on nelosella yli niin että yksi pitkä askel jatkuu ykkös-iskulle asti.
Toinen mielenkiintoinen seikka askeleen rytmityksessä on, että pieni askel ykkösellä tarkoittaa (eräiden mukaan)lähes puolen iskun askelta ykkösen jälkimmäisellä puoliskolla eli seuraava on sitä, mitä se mahdollisesti on näiden kolmen yhdistelmänä.
2-3 son clave
1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 (1) 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 12 13 14 15 16( 1)
xx ox ox xx ox xo xx ox xx ox ox xx ox xo xx ox (xx) ox xo xx ox xx ox ox xx ox xo xx ox xx ox ox xx
-a a- a- -- -a a- a- -- -a a- a- - - -a a- a- -- (-a) -a a- a- -- -a a- a- -- -a a- a- -- -a a- -a --
Seuraavaksi yksi variaatio, mambo boricua-valitettavasti lähteeni ei ole kovin tarkka-vain iskun/askeleet, mutta on kiintoisaa varrata sitä ylhäällä olevaan
1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 (1) 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 12 13 14 15 16( 1)
xx ox ox xx ox xo xx ox xx ox ox xx ox xo xx ox (xx) ox xo xx ox xx ox ox xx ox xo xx ox xx ox ox xx
-- a- a- -- a- a- a- a- -- a- a- -- a- a- a- a- (- -) a- a- a- a- -- a- a- -- a- a- a- -- a- a- a-(--)
kiintoisaksi tämän tekee se, että 2-ja kolmois puolella clavea on eri määrä askeleita. Valitettavasti tämän lähteenä käyttämäni notaatio on sen verran heikko, että on mahdotonta oikeastaan sanoa, kummalla puolella iskua askel otetaan.
Seuraavaksi otan esille cha cha´n.
1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 (1) 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 12 13 14 15 16( 1)
xx ox ox xx ox xo xx ox xx ox ox xx ox xo xx ox (xx) ox xo xx ox xx ox ox xx ox xo xx ox xx ox ox xx
-- a- a- aa a- a- a- aa a- a- a- aa a- a- a- aa(a-)
tanssissa se, onko clave 2-3 tai 3-2 vaikuttavat aloituskohtaan.Miehenä "break inn"askel on kaikissa yllä olevissa variaatieissa joko kakkosella tai kutosella(kasiin laskettuna)Claven mukaan ajateltuna mies etenee(break inn)claven kakkospuolella ja nainen claven kolmospuolella.
Tämä pätee kaikkeen symmetriseen tanssimiseen, joskin kun tietää, mitä tekee ja missä menee, voi mennä mihin vaan.
Käytännössä tämä tarkoittaa, että tietyissä kohti tanssia voi astua pois joko maskuliiniselta tai feminiiniseltä alueelta, kun tietää missä kohtaa musiikissa siihen voi palata.
avoin jalkatyöskentely, eli open shine ei välttämättä noudata sonimaista askelten rytmitystä, mutta siinäkin monet hyvät tanssijat noudattavat claven puoliskoja.new yorkissa, joka on varsin tarkka claven suunnasta useimmiten opettaa open shine-jutut naisen puolelta, ja monet etevämmät miestanssijat yksinkertaisesti tekee kyseiset jutut peilikuvina.
New Yorkissa open shine jutut jakautuvat kolmeen pääryhmään-afrokuubalaiset ja rumba peräiset, puerto ricolaisperäiset ja jazz peräiset.Näillä on hyvä pelata tilanteen mukaan.Esim Willie Colon käyttää salsa musiikissa jonkinverran bomba y plena materiaalia, niin tekee vaikutuksen-ainakin branxissa ja puerto ricossa jos osaa sulauttaa puerto ricon kansantanssin liikemateriaalia sen vaikutteiseen salsa-musiikkiin.
Vastaavasti jossain havannassa tekee vaikutuksen, kun osaa tunnistaa jonkun timba kipaleen osan olevan suora laina jostain alkuperältään uskonnollisesta tanssista-ja soveltaa tanssiinsa kyseisen tanssin liikemateriaalia.
Monissa salsa ja timba kipaleissa clave vaihtuu kesken kappaleen, jolloin taytyy clavessa tanssiessaan vaihtaa askellusta perustanssissa.
clave vaihtuu kahdella tavalla
2-3-2-3-2-3-2-3-2-3-2-yleisin nuevayorkissa, tämä edellyttää 4-iskun aikaisien vaihdon suorittamista esim kylmästi kävellä johonkin suuntaan kyseiset iskut ja alkaa tanssia clavessa kun se alkaa toisella tavalla
2-3-2-3-3-2-3-2-3-2, kuubassa timbassa yleinen tapa, jossa yksinkertaisesti soitetaan jompikumpi osa clave uudestaan. tällöin vaihto on tosi nopea:jos sen ehtii huomata ajoissa
Asian tekee tietysti hankalemmaksi, että kappaleessa voi olla niitä kaikkia-ja timbassa lisäksi eri afro-claveja.
asiaa luulisi helpottavan, että puhutaan rumba-ja son-clavesta.
Osa Yambu-rumbasta on kuitenkin son-clavessa.
Sonin sukulainen changui, johon pohjautuu paljolti Eliseo Reven musiikki-joka tanssitaan"on 2"taas noudattaa rumba clavea.
Asian tekee hankalammaksi tanssijan kannalta, että askelten notaatiot ovat kammottavia.Tarkimmat jotka löysin ovat sellaisia millä tahdit on jaettu kahteen jaksoon-claven kannalta nämä ovat vain suuntaa-antavia.